tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tilannepäivitystä jälleen

Enää kolme työpäivää kesälomaan! Silloin lupaan vannon aktivoituvani täällä blogikentässäkin, etenkin kun loppuviikosta pitäisi saada uusi tietokone käyttöön vanhojen kehärääkkien tilalle.

Open Skaten jälkeen ovat kevätkiireet painaneet yhtä sun toista. Viimeisissä salitreeneissämme oli keskimääräistä vähemmän väkeä, ja itse en ole ehtinyt (viitsinyt) muuta treenailua Derbyn ohessa harrastaa. Kesäloman ajaksi onneksi saapuu paras lenkkikaverini maisemiin, joten ehkä sillä saralla virkistymistä ^_^

Kesäjalat. Allekirjoittanut valkoisilla luistimilla. 
Kesäkautemme on alkanut ulkotreenien merkeissä nyt parilla viikolla. Asvaltilla luistelu on ihan erilaista vastukseltaan, joten monet asiat saa aloittaa ikään kuin ihan alusta. Huomenna pääsemme (onneksi) vähän sisällekin luistelemaan, saatuamme muutamat satunnaisvuorot Nakkilan liikuntahallilta.

Treeniä treeniä siis, huomenna on aika yrittää taas kierrostenkin suorittamista!