sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Viikkoyhteenveto

No niin. Reilu viikko takana salijäsenyyttä, ja melko hyvin on tullut hyödynnettyäkin!


Tässä viimeisen kahden viikon leikkaus HeiaHeia -liikuntapäiväkirjastani. Kaiken kaikkiaan Porihallille on tullut treenejä  viime viikon torstaista kuusi kappaletta (tämän päivän kuntosalipelleilyä ei lasketa =D). Ihan hyvin siis, ottaen huomioon että tässä loppuviikosta olin yövuoroissa ja muu elämä sotki myös aikatauluja. Ja selvästi oli apua tälle viikolle, kun viime sunnuntaina otin kalenterin esiin ja suunnittelin tämän viikon treenailut työvuorojen puitteisiin.
Sama käytäntö siis ensi viikollekin! Lisäksi saan lisäpuhtia ensi viikon treeneihin siitä, että huomenna haen postista uusia treenivaatteita. Olen muutaman kerran aiemminkin tilannut briteistä Sports Directiltä halvalla kivoja treenivaatteita, pikkurahalla lisäintoa treeniin.


lauantai 19. syyskuuta 2015

Kahle jalkaan a.k.a. kuntosalijäsenyys

Kuten olen aiemmin maininnut muutamaan otteeseen, olen tänä vuonna kärsinyt selkävaivoista. Vaihtelevan ikävästi, koko ajan tietoisesti. Kesän aikana selkäsärky on vähentänyt luistelua, ja tällä viikolla veti täydellisesti lukkoon. Jouduin jopa ottamaan sairauslomaa, mikä oli todellinen herätys. Lääkärin kanssa rukattiin kipulääkitystä kohdalleen, ja kun pahimmat jumit laukesivat lääkkeiden, kävelylenkkeilyn ja joogan avulla, ryhdyin toimeen.


Siinä se nyt komeilee. Kuntosalikortti. Kuntosalijäsenyys. Olen toki aiemminkin käynyt salilla, mutta aina mukavan lyhyillä sopimuksilla, tai kuukauden irtisanomisajoilla varustettuna. Nyt löytyy jäsenyys yhdelle Porin parhaista kuntosaleista, seuraavaksi vuodeksi. Hui.

Ensi viikon kalenteri on jo ohjelmoitu työn ohessa täyteen jumppia, kuntosalia, uimista ja joogaa. Ja kalligrafiaa, koska täytyyhän sitä vähän taiteillakin.

Sairausloman otto tuki-ja liikuntaelinongelman takia todella herätti, tämän ikäisenä ei halua vielä olla ongelmissa selän kanssa. Joten nyt jumpataan! Huomenna on aika hypätä luistimillekin fresarikurssilaistemme kanssa, katsotaan joko alkaisi luisteleminenkin sujua.