torstai 24. heinäkuuta 2014

Helletreeniä

Olen syksyihminen. Ja vähän talvi-ihminenkin. Keväällä aivastuttaa, ja nää kesähelteet ei vaan sovi mulle. 22 astetta olisi sellainen sopiva maksimilämpötila. Niinpä nämä viimeiset pari viikkoa ovat olleet ihan hirveää aikaa, onneksi on päässyt jo takaisin töihin, siellä on sentään ilmastointi =D

Luistelukin näillä ilmoilla on aika karseaa. Tosin kun hikivesi valuu jo valmiiksi, miksipä ei mennä luistelemaan. Vähäiset luistelut ovatkin sijoittuneet melko myöhäiseen iltaan, ei näitä ilmoja vaan kestä keskipäivällä. Eilen aamusti kuitenkin repäisimme joukkuekamun kanssa.


Ylläoleva kuva on otettu auringon noustessa, eilen aamulla klo 5. Lämpötila n. 20 astetta, eli juuri kiva ilma luistella. Heitettiin puolentoista tunnin lenkki, ja kun kokemus oli niin hieno, toistettiin lenkki tänä aamuna samoihin aikoihin. Mitäpä sitä ei tekisi derbyn eteen?
Kovin monena peräkkäisenä aamuna tällaisiin heräämisaikoihin ei tosin pysty...

Kuntoiluni otti askeleen eteen päin eilen. Kävelin Antinkadulle, sisään uudehkon kuntosalin ovista, ja ostin jäsenyyden. Kyseessä on vauhdilla leviävä ketju Fitness 24 Seven, ympäri vuorokauden auki oleva halpasali. Tänään kävin sitten ensimmäisen kerran tutustumassa, aamuluistelujen jälkeen.

Näin ensialkuun salitreenin pariin palatessa (edellisestä aktiivitreenauksesta on aikaa yli kaksi vuotta) arvostan suuresti sitä, että salilta löytyy naisten oma alue. Saa olla katseilta suojassa kun ähisee ja ihmettelee =D. Saliohjelman luonninkin aloitin tänään, vähän uutena alueella. Aiempiin salijäsenyyksiini on sisältynyt ohjelma, joten nyt kun sitä tekee itsenäisesti, vaatii se vähän opiskelua.
Pääasiallisena lähteenäni käytin punttis.net -sivustoa. Yhdistelin ulkomuistista muutamaakin eri ohjelmaa, aloittelijan kolmijakoista sekä HST-ohjelmaa. Ylä- ja keskivartalopainotteisesti olisi tarkoitus keskittyä treenaamaan, jaloilla on jo hyvä etumatka luistelun ansiosta.

Nyt vaan täytyy koittaa pitää into päällä, saisi kunnon kohoamaan derbyäkin varten, ja tätä elopainoa hupenemaan!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesäloma kuvina

Tuomaroinnin ensiyritys. Kuvassa kanssani Jaw, Cruella ja Rhonda Gay.

Rantajameissa Penalty Trackerina. Muistilista pakollinen.

Kesäluistelua.

Tilanne päällä. Kuvassa vieressäni Kenraali UZI, Chick Norris sekä Munatron.

Kisastudioni eiliseltä. Kissa does not approve.

Kiireisen nauhaviritys. Asvalttiluistelu syö joka kerralla ainakin yhdet nauhat poikki...

Syksyä odottamassa uudet polvisuojat!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Syksyä odotellessa!

Niinpä niin. Viimeinen viikko kesälomaa menossa, eikä ole paljon naista näkynyt. Roller derbyäkin on kuitenkin lomaan mahtunut. Kokeilin kerran tuomarina oloa kun järjestimme kotona sekascrimmin. Ja siistiä oli! Syyskaudella pääsee toivottavasti kokeilemaan lisää, ja siirtämään luultavasti painopisteensä refeilyn pariin. Lisäksi sain taas uusia NSO-kokemuksia Kalajoella Pohjola Cupin turnauksessa, tällä kertaa Penalty Trackerin roolissa.

Sisätreeneissä pääsi myös kokeilemaan kierroksia, tämän hetken ennätys on 23 kierrosta. Työtä siis vielä edessä, että sen 27 saa kirittyä kiinni... Kesän liikunnat ovat jääneet varsin vähäisiksi, lenkille ei vaan saa aikaiseksi lähdettyä. Uiminenkin on jäänyt kesän koitettua, luonnonvedet ovat niin kylmiä, ja maauimalan veden klooripitoisuutta ei iho kestä. Selityksiä selityksiä, ehkä tältäkin osalta syksy tuo reippautta. Olen niin viimeiseen asti syksy-fiilistelijä, että luultavasti syksy tuokin reippautta aiheeseen kuin aiheeseen.

Pori Rolling Brigaden some on vienyt kesäisen derby-aktiiviuteni täällä netin syövereissä. Sain kunnian toimia joukkueen sisäisenä tiedotusvastaavana, ja olenkin siihen koittanut uppoutua siivoillen joukkueen face-sivuja ja selkeyttäen info-osuuksia. Lisäksi olen väkertänyt joukkueen virallisia nettisivuja kohti julkaisukuntoa.

Tällaisia kuulumisia taas, ilmoitus elossaolosta =D