maanantai 10. marraskuuta 2014

Sairausloma ja jännittäviä uutisia!

Rankan, mutta antoisan Tampere-viikonlopun jälkeen tuli karu pudotus arkeen. Maanantaipäiväni tuloksena tämä:


Viimeiset n. kolme vuotta olen tapellut sisäänpäin kasvavan varpaankynnen aiheuttamien ongelmien kanssa, ja tämä oli nyt viides kerta kun sitä operoitiin. Toivottavasti viimeistä kertaa siis, etenkin kun tietää että tämäkin sörkkiminen pitää minut pois luistimilta ainakin seuraavat kaksi viikkoa.

Onneksi on mukavaa odoteltavaa luvassa muutamaksi kuukaudeksi, joukkueemme kun ilmoittautui eilen Erociin! Eli Suorokin isompaan vastineeseen, eurooppalaisen roller derbyn konferenssi, Berliinissä, tammikuussa. Lähdemme matkaan kahden luistelijan ja kahden tuomarin voimin, tulee niin upea pitkä viikonloppu.


Sitä ennen on vielä luvassa kaksi PRB:n järjestämää scrimmagea ja ties kuinka monta vierailua ympäri Suomea, scrimmageissa tuomaroiden ja bouteissa NSO-tiimin osana (22.11. kutsuu Jyväskylä!). Derby-rakkaus kasvaa ja kukoistaa vahvana <3

perjantai 7. marraskuuta 2014

Bout of Thrones

Huomenna se viimein koittaa, suomalaisen roller derbyn isoin kisa-spektaakkeli, Suomi Cupin finaaliottelut! Porista meitä lähtee ainakin kaksi autolastillista pelejä katselemaan, ja yksi meistä pääsi mukaan toimitsija-joukkoonkin.

Nähdään huomenna peleissä ja etenkin jatkoilla! =)