keskiviikko 26. elokuuta 2015

Skate Maintenance eli syyshuolto

Tervehdys pitkästä aikaa! Kesän on ollut hiljaista, mutta täällä Porissa on nyt viikko kauden alkuun, joten aika palata sorvin ääreen. Derby-kesäni on ollut melko vaisu. Kesäkuun puolivälissä kävin yhdessä scrimmagessa tuomaroimassa, ja heinäkuun alussa olin Sundsvallissa Ruotsin mestaruuskisoissa NSO:na. Muuten olenkin sitten istunut kotona ja säälinyt itseäni, kun terveys ei ole antanut periksi luistella kesän aikana paljoa yhtään.

Hiukan kuitenkin, ja huomioon ottaen myös viime talven luistelut, olivat varusteet kipeästi huollon tarpeessa.


Tämän illan puhteena purin luistimet osiin: laakerit irti rullista, rullat irti trukeista, trukit irti pleiteistä. Kävin asetonilla kiillottaen läpi pleitin osat, ja aseöljyllä rasvaten kasasin cushionit ja trukit takaisin paikoilleen.

Laakerit purin kappaleiksi: muovilätyskät nuppineulalla irti metalliosista ja kaikki purkilliseen asetonia lillumaan. Annoin puhdistua noin puoli tuntia, ja sitten nostelin laakerit osineen kuivumaan paperille.Tops-puikolla kuivatus, aseöljyllä rasvaus ja takaisin kasaan.

Myrkkykostaja
Nyt ovatkin luistimeni valmiit uuteen kauteen parketilla. Reissuja tulee olemaan vähemmän luvassa kuin kevätkaudella, mutta toivottavasti sitäkin aktiivisempaa treenaamista ja valmennusta kotipuolessa.
Ja toivottavasti aktivoidun taas täällä blogi-skenenkin puolella!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti