torstai 3. huhtikuuta 2014

Vähän derby-kuulumisia, jälleen

Päivitystahti harvenee kun liikunnan määrä pikkuhiljaa valtaa kaiken liikenevän ajan iltapäivistä. Nyt siis kiteytettynä lähiaikojen kuulumisia.

Liikunnan määräni on lisääntynyt pienimuotoisen kuntokuurin takia. Sitä on havahtunut näihin (muun muassa) vyötäröllä kelluviin n. 30 ylipainokiloon, ja pohtinut että kenties niistä eroon pääseminen helpottaisi Derbyssä kehittymistä. Viimeisen kuukauden aikana onkin tippunut kolme kiloa, nyt täytyisi vain saada ruokavalio pidettyä kurissa ja suunta edelleen alaspäin. Roller Derbyn lisäksi käyn uimassa, tavoitematka viikossa yhteensä on 2 kilometriä. Satunnaisesti käyn myös lenkillä ja jumppailemassa.

Joukkueestamme viisi on lähdössä Kallio Rolling Rainbow'n järjestämälle bootcampille la 26.4., minä mukaan lukien. Pasilassa järjestettävä päivä on kokonaisuudessaan 12-tuntinen, ja sisältää rankkaa luistelutreeniä, strategiaa, ja päivän lopuksi Minimum Skillsit ja ne suorittaneille ensimmäinen mahdollisuus scrimmata! Ennen käytännön "minareita" pitää suorittaa kirjallinen sääntötentti täällä kotipuolessa, ja sitä varten pänttäämisen harkinta on alkanut =D Ehkä sitten viikonloppuna pääsen siihen varsinaiseen lukemiseen...

Ensimmäiset tunnelmat sääntöihin tutustuessa. Kuva täältä

Ja sitten sääntöjen jälkeen tosiaan ne varsinaiset Minimum Skilssit. Tasapaino- ja jarrutustekniikat ovat vaiheessa, kehityksen alla. Ja ne kierrokset! Minareissahan pitää luistella rata ympäri viidessä minuutissa vähintään 27 kertaa. Paras suoritukseni on tältä viikolta, metriä vajaa 22 kierrosta (eli 21 kierrosta), mikä parani kyllä viime viikosta kahdella kierroksella, mutta on silti vielä ikävän kaukana tavoitteesta. Edes hilkulla suorittaminen on siis vielä kovan työn takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti