sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukuu

Sairasloma loppui viikko sitten sunnuntaina rytinällä, kun PRB matkusti Seinäjoelle scrimmagea varten. Väkemme edusti pelaajavahvistuksina Seinäjoen ja Riverdalen joukkueissa, NSO-riveissä, sekä refe-tiimissä. Itse vedin ensimmäistä kertaa yli kolmeen viikkoon luistimet jalkaan ja olin yhden scrimmagen verran jammer refenä.

Tämä oli nyt, jos laskuissa olen pysynyt mukana, neljäs kerta kun olin jammer refenä. Kerran olen ollut OPR:nä, ja kerran FIPR:nä, ja näiden kokemusten perusteella sanoisin että jammer reffaus on suosikki-positioni. Vielä on aikaista tietenkin näin julistaa, mutta aavistukseni on vahva.

Hieno kokemus, Seinäjoki, huikea roadtrip joukkuekavereiden kanssa.

Tällä viikolla on sitten töiden lisäksi valvottu öitä Roller derbyn MM-kisojen puitteissa. Olemme pitäneet kisastudiota kotonani katsoen kaikki Suomen pelit, ja väleissä muita. Upeat kisat, paljon ruokaa, huikeaa motivaatiota omaankin luisteluun.


Ensi viikonloppuna on luvassa ensimmäinen täysimittainen koti-scrimmage PRB:lle. Helsinki Roller Derbyn C-joukkue tulee kyläilemään, ja luistelijamme ovat todellisen koitoksen edessä, onneksi näin harjoitusottelun merkeissä. Itse olen toimitsija-tiimissä, todennäköisesti NSO:na, tarpeen mukaan siis. Onneksi joka tapauksessa ensi sunnuntaina pääsen taas tuomaroimaan, Kouvolan Open Skaten kotijoukkue-scrimmageen. Sitä ennen uutteraa valmennusta vielä luvassa kotona tänään.

Tällaista ajatuksen virtaa tällä kertaa, ehkä ensi kerralla saan taas jotain suunnitellumpaa tekstiä aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti