tiistai 30. joulukuuta 2014

HeiaHeia-vuosikatsaus

Vielä vuodenvaihteen kunniaksi palaan suosikki-liikuntasovellukseeni, HeiaHeiaan. Nimittäin tilastojen muodossa, koko vuoden yhteenveto (kun huomenna ei ehdi töissä olemisen ja vuoden vaihtamisen ohessa kyllä yhtään mitään)!  Mikäs sen hauskempaa kuin tilastot, eikös.



183 tuntia koko vuoden aikana, tarkoittaa keskimäärin tunti liikuntaa joka toinen päivä. Mielestäni aika hyvin toivottomalta sohvaperunalta. Ja ei mitenkään yllättävästi, lajien ykkönen on roller derby. Kävelyä on tullut lähes sata kilometria, uintia kahdeksan kilometria, mutta kuntosalikäyntejä ainoastaan 12. Siinä heti selkeä petraaminen ensi vuodelle. Samoin tulevan yhdistelmäsalikorttini kanssa jumppia tulee olemaan enemmän.

Hierottavana olen käynyt useamminkin kuin kerran, mutta ainoastaan tuo yksi kerta oli niin pahassa jumissa että koin mainitsemisen arvoiseksi. Kuitenkin, jos kuntosalikäyntejä aion lisätä, pitäisi kiinnittää lisää huomiota myös lihashuoltoon.



Seuraava tilasto onkin sitten treenituntien jakaantuminen vuoden ajalle. Vuodesta huomaa hyvin, missä kohtaa alkoi roller derby, lähes tyhjä tammikuu kokee positiivisen muutoksen =D. Mukavaa nousua huhtikuun alkuun, mutta sen jälkeen alkaa ikävä jojoilu. Vihreä viiva osoittaa tavoitetasoni, 5 tuntia viikossa. Siihen pyrkiminen varmaan aiheuttaakin jojoilun, aina välillä muistan (mielestäni todella kohtuullisen) tavoitteeni ja pyrin siihen, mutta sitten taas iskee saamattomuus.

Ensi vuodenkin aion pitää tavoitteeni tuossa viidessä tunnissa per viikko. 52 viikkoa vuodessa, eli kokonaissaldon pitäisi olla 210 tuntia ensi vuoden lopussa. Viisi tuntia on mielestäni todella olematon viikkotavoite kaikilta näkökannoilta, ihan kansanterveydellisestikin ajatellen jos nyt vedän siviiliammattini mukaan!

Hyvää, liikkuvaa uutta vuotta kaikki mysteerilukijani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti