keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Tästä se lähtee!

Olipa kerran Susanna, joka on aina harrastanut lukemista eikä koskaan liikuntaa. Kun pituuskasvu aikanaan loppui ja kiloja alkoi pikku hiljaa kertyä, tapahtui myös pientä havahtumista. Ammattikoulun aikana vähän uiskentelua, ammattikorkeakoulussa kuntosalilla yrittämistäkin. Yrittämiseksi jäi, salipuurtaminen ei napannut. Ja kiloja kertyi ja kertyi. 
Viime keväänä koulut oli käyty ja nyt kun työelämään on ehtinyt vähän tottua, on aikakin löytää aktiviteettiä elämään. Ja siinä kohtaa, tammikuun alussa, löytyi Pori Rolling Brigade. Juuri viime vuonna Poriin perustettu Roller derby-seura!  Pääsin tammikuun puolivälissä kokeilemaan luistelua ja saman tien lähtivät omat välineet tilaukseen. Ensimmäiset live-pelit todistin Lahdessa Suomi-cupin avauksessa, ja vihdoin viime perjantaina ne omatkin välineet saapuivat, omat välineet joita seuran salivuoroilla on mahdollista käyttää kahdesti viikossa. Tuloksena täydellinen hurahdus. 
Nyt takanani on kahdet luistelutreenit. Aivan järjettömässä jumissa treenaamisen jälkeen. Tämä blogi tulee toivottavasti toimimaan hurahduksen purkukanavana, paikkana jossa hehkuttaa ja pohtia kaikkea derbyyn ja yleisesti kunnon kohottamiseen liittyviä asioita. 
Tavoitteena todelliset derby-tytön teräsreidet!
kuva täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti