perjantai 16. tammikuuta 2015

Uusi sykemittari!

Tai no, uusi vanha. Olen jo jonkin aikaa miettinyt sykemittarin ostoa, ihan vain mielenkiinnosta syketasoani ja tilastojen ilossa. Olin jo päätynyt Polarin mittariin, kun bongasin Facebook-kirppikseltä halvalla Suunnon M1-mittarin. Nopea hihkaisu, ja mittari saapui tällä viikolla kotiin. Pelkäsin vähän, että mukana on kokomuovinen/-kuminen sykevyö, mutta onneksi oli tekstiilivyö! Ja tänään mittari pääsi ensimmäistä kertaa kokeiluun, illan derby-treeneissä.

Töissä mittailen sykkeitäni ja muita vitaalitoimintojani välillä joutoaikana (sairaanhoitajan työedut =D ), ja leposykkeeni on ollut pääsääntöisesti turhan korkea, 80-90 välissä. Tänään kun kotona opettelin mittarin käyttöä, oli kuitenkin iloinen yllätys vastassa. Rauhassa sohvalla istuessani syke kävi välillä 62:ssa, pääsääntöisesti pyörien 73:n tienoilla. Vähän ilmeisesti viimeisen vuoden säännöllinen liikunta vaikuttanut arvoihin.

Kuitenkin, samalla tavalla kuin aina ennenkin, syke nousee pikakiitoa vähäisestäkin liikkumisesta. Puolentoista tunnin treenien aikana saavutin 196 maksimisykkeet. Mitä välillä mittaria vilkuilin, koko ajan kevyelläkin liikkumisella pyörittiin yli 130 lukemissa, keskiarvosykkeeksi mittari ilmoitti treenin päätteeksi 149 iskua minuutissa. Eli pumppu taitaa olla aika kovassa työssä, mutta sen mukainen oli kalorinkulutuskin. Mittarin arvion mukaan kaloreita paloi 957 kcal!


Hyvä laji on näemmä tullut valittua rasittavuuden kannalta. Ja kun aiemmin Superdieetin aikana olen pohtinut voiko derbyä luokitella "treeniksi", kun se kuitenkin on pääsääntöisesti aerobista. Mutta näiden lukemien perusteella täytyy todeta, että todellakin voi. En usko että minkäänmoisen salitreenin aikana saisin tällaisia lukemia ihan helposti mittariin.

Ruokavalio pitää edelleen, huomenna vuorossa Manic Run -tapahtumaan osallistuminen, eli saa aamupalaksi kaurapuuroa <3. Ja katsotaan kolkutellaanko kipitellessä uusia maksimisyke-lukemia. Siinäpä tavoitetta huomiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti